
Kuvassa komeilee paperitähti, joka on ensimmäinen omaan kotiini ostamani jouluasia. Montaa jouluasiaa en _onneksi_ omistakaan.
Valon juhlaa vietetään perinteisin menoin kotikotona. Tänä vuonna vilskeestä pitää huolta Hyrrylin lisäksi vanhempieni suht uusi puudeli sekä tietysti ensimmäistä jouluaan viettävä pieni tiitiäinen, joka on juuri oppinut seisomaan tukea vasten. Jokohan meillä ensi vuonna jännitetään joulupukkia ihan tosissaan?
Ekohippijoulupukki on tänä vuonna ilmeisesti lomailemassa jossain trooppisella saarella, sillä ostin joululahjapaperia ja pakettikortteja ensimmäistä kertaa vuosiin (koin tästä myös hirveän morkkiksen seuraavana päivänä) eikä kaikki paketit ole tosiaankaan peräisin ekohippitonttujen pajalta. Pehmeiden pakettien seasta löytyy siis tällä kertaa myös kirjalahjoja. Toivottavasti myös mieleisiä sellaisia. Ehkä ensi vuonna olosuhteet ovat otollisemmat ja hippipukin paja pääsee aloittamaan lahjavalmistelut ajoissa. kröhhöm.
Lahjojen paketointi on muutes kivaa puuhaa. En yhtään ymmärrä kun ihmiset manailee tätäkin asiaa. Itse säästän paketoinnin aina viimeiseksi joulupuuhaksi. Sitten kun koti on puhdas, keitetään glögiä, sytytetään kynttilöitä ja aloitetaan nautinnollinen paperien hypistely ja kirsikkana kakussa, lahjanarujen solmiminen ja käherrys.

Hyrryn mielestä joulussa parasta on tietenkin lahjanarut. Siellä missä naru, siellä myös Hyrryys. Turvallisuussyistä ja myös johtuen erinäisistä vauva- ja puudelihaitoista, Hyrriksen paketista paljastuu kuitenkin Feliway haihduttimen vaihtopullo :D

Oikein ihanaa, rauhallista, pörröistä, valoisaa ja rakkauden täyteistä joulun aikaa kaikille!
Toivottelevat Mustikka ja Hyrryli <3

Rauhallista Joulunaikaa!
VastaaPoistaHyvää ja valoisaa Joulua!
VastaaPoistaihania paketteja, hyvää joulua kotikotiin! täällä valmistaudutaan lähtemään toisen siskonkotiin, siellä vauhtia pitää vissiin jo 30 kilonen bernhardilainen pentu :D
VastaaPoista